Hygieniasta liiketoimintaa -koulutus 1/5

25.09.2015

HygLi – Hygieniasta liiketoimintaa hankkeen esittely

Sisätilojen mikrobiologinen hygieenisyys ja terveellisyys on keskeinen hyvinvoinnin ja menestyksekkään yritystoiminnan edellytys. HygLi- hankkeen keskeisenä tavoitteena on käytännössä luoda suunnitteluohjeistus hygieenisen sisäympäristön suunnittelulle, rakentamiselle, asennukselle ja kalustukselle. Lisäksi testataan sekä edellä mainittua suunnitteluohjeistusta että yhteistä liiketoimintakonseptia hygieniavaikutteisille taloteknisille tuotteille ja palveluille. Hanke verkostoituu Rauman kaupungin osallistumisessa TEMin seutukuntapilotti ”Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit” toimintaan ja Innovatiiviset julkiset hankinnat kokonaisuutta sekä linkittyy myös Satakunnan Ammattikorkeakoulun kampushankkeisiin Raumalla ja Porissa. Hankeaika on kolme vuotta 1.9.2014-31.8.2017

Lue lisää

Korpiselle kaksinkertainen tunnustus pitkäjänteisestä kehitystyöstä

23.09.2014

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Korpiselle ja Gaius-ratkaisuille ja -tuotteille Avainlippu- ja Design from Finland -merkit. ”Suomalainen tuotekehitys ja valmistus on meille itseisarvo. On kertakaikkisen mahtavaa, että pystymme luomaan esteettömyysratkaisuja myös kansainvälisille markkinoille suomalaisin voimin. Kiitos siitä kuuluu koko loistavalle kumppaniverkostollemme”, iloitsee Korpisen toimitusjohtaja Leena Mäki.

Lue lisää

Muotoiltu käytettäväksi

22.05.2014

Korpisen keväällä 2014 julkistama uusi Gaius-mallisto on saanut kiitosta myös muotoilustaan. Malliston muotoilusta vastanneen designtoimisto Aivan Oy:n muotoilija Antti Mäkelä valottaa, miten muodot syntyivät.

Lue lisää

Esteettömyyden edelläkävijä panostaa tuotekehitykseen

27.03.2014

Esteettömien kylpyhuoneiden tuotekehitys on jatkuvaa työtä parhaiden teknisten ratkaisujen löytämiseksi. Korpisen Toimitusjohtaja Leena Mäki valottaa haastattelussa, miten esteettömyysinnovaatiot syntyvät ja mistä voi tietää onnistuneensa sellaisen luomisessa.

Lue lisää